Vanha ystäväni ehdotteli irkitse, että tekisin postauksen jaloista. Toisin sanoen, millaisia ajatuksia tämä jalkapuolena lenkkana oleminen herättää, mitä kaikkea olen tehnyt ja mitä tulen tekemään, kunhan paranen.
Oikea jalka otti itseensä ja turposi, koska joutuu tekemään enemmän töitä. Raukka.
Rakkaat jalat.
Välttämätön kulkupeli, jota suurin osa meistä pitää itsestäänselvyytenä. Polvessani oleva vamma ei ole kummoinen, mutta se estää minulta mm.
- pyöräilyn
- portaiden nousun ilman kipua
- korkokenkien käytön
- juoksemisen ja hölkkäämisen
- reippaan kävelyn
- poikani kantamisen
- nukkumisen ilman särkylääkkeitä
-korokkeelle nousemisen
jne.
Viime viikolla aloitin pääsiäisloman etukäteen, koska en halunnut lähteä kouluun könkkäsemään ja olemaan jouten, koska jalalla ei voinut tehdä oikeastaan mitään. Lisäksi olisin vain kärtynnyt kaikille kuin mikäkin kakara ja saanut siitä sitten pahan mielen itselleni ja kaikille muillekin.
Perjantaina oli pakko päästä Innowationiin, jossa jorailin yhdellä jalalla melko huonolla menestyksellä (anteeksi kaikille joille aiheutin visuaalista haittaa ketkuttelullani). Olihan se melkoinen elämys olla kepin kanssa baarissa, varsinkin noin vauhdikkaassa tapahtumassa. Toimin myös kuskina illan seurueellemme, josta sitten polvi antoi huutia lauantaina.
Kolme päivää sisällä ja olin jo käytännössä valmis lähtemään valkotakkisten miesten matkaan pyöreään huoneeseen nurkkia etsimään. Pääsiäispyhien aiheuttamat kauppojen aukioloaikojen muutokset olivat myös yhdenlainen henkilökohtainen helvetti: en tietenkään tajunnut käydä kaupassa torstaina! Sunnuntaina ajeltiin muksun kanssa ympäri kaupunkia toteamassa, että ainoissa aukiolevissa kaupoissa on tietenkin koko paikkakunnan väki samalla kertaa. Äriäri murimuri. Onneksi pääsiäinen on OHI!
Paluu arkeen eilispäivänä oli karu kokemus; tajusin vasta silloin, kuinka paljon koulussakin tulee liikuttua eri työpisteiden välillä. Leikkuupöydältä ompelukoneelle, sieltä silityspisteelle, josta takaisin leikkuupöydälle. Myös matka parkkipaikalta luokkaan on yllättävän pitkä, kun sen kulkee puolinopeudella! Kämmeniin tulee kohta rakot noista kyynärsauvoista.
Kunhan polvi paranee, lähden lenkille. Pojan kanssa puistoon. Pyöräilemään sinne tänne ihan muuten vaan. Tanssimaan. Laitan ihanat korkokengät jalkaan ja mekon päälle. Luontopolulle maisemia katselemaan. Ihan kaikkea.
Onpa kamalaa vinkua tällaisesta kun tämä on kuitenkin (toivottavasti) ohimenevää. Ehkä rasittavinta on tämä tietynlainen itsenäisyytensä menettäminen; on ihan pakko myöntää, että tarvitsen apua. Paljon. Onneksi sitä saa kun uskaltaa pyytää. Mulla on maailman ihanimmat ystävät ja luokkakaverit.
Huomenna pääsen lääkärille kuulemaan tuomion polven tilasta. Pidetään peukkuja.
Ärinää ja aurinkoa!
<3: Meemi
No comments:
Post a Comment